Valon polku loistaa ensimmäistä kertaa Manillan kulttuuritehtaassa 5.–8.12.2024 klo 17.00–22.00. Aurinkobaletin ja Tehdas Teatterin Parrasvalot-aulabaari palvelee koko tapahtuman ajan!
Toukokuun 5. päivä ensi-iltansa saavan Poppean kruunauksen musiikillisesta toteutuksesta huolehtii säveltäjä Ismo Laakso. Tanssiteoksessa kuullaan Claudio Monteverdin sävellyksistä modernisoituja sovituksia, joissa perinteisen oopperan elementit yhdistyvät koneelliseen musiikkiin. Osa kappaleista on Laakson omaa käsialaa.
“Monteverdin kappaleet ovat melko uskollisia alkuperäisteokselle melodiikan ja bassolinjojen osalta, mutta harmonisesti niissä tapahtuu aika mielenkiintoisia asioita. Sovitustyön keskeisenä ajatuksena on ollut Monteverdin huimaavien melodioiden ottaminen uudenlaiseen tarkasteluun.”
Laakso aloitti sävellys- ja sovitustyön heti, kun teoksen toteuttamisesta päätettiin, ja musiikillinen osuus olikin harjoitusten alkaessa pitkälti valmis. Poppean kruunauksen äänimaisemaa suunnitellessaan Laakso on pyrkinyt siihen, että musiikissa olisi kuultavissa kauniita kaaria, joita voisi seurata ikään kuin sisältä käsin. Rytmillisesti kappaleet nojaavat trip hop- ja A$AP Rocky -tyyppiseen estetiikkaan. Näistä aineksista rakentuu ambient-maailma, joka istuu steampunkin henkeen oivallisesti.
Laakso nähdään myös itse näyttämöllä. Esityksessä hän tuottaa äänen tietokonetta ja koskettimia soittaen. Kokonaisuuden sitoo yhteen baritoni Jouni Bäckströmin ja sopraano Anneliina Rifin taidokas laulu.
Aurinkobaletin taiteellinen johtaja ja koreografi Urmas Poolamets ja Ismo Laakso ovat työstäneet aiemminkin yhdessä vastaavanlaista spektaakkelia, Henrik VIII:sta kertovaa H8-Renesanssiprinssiä. Nyt käsillä on vähintäänkin yhtä värisyttävä taidonnäyte.