Sasha Pepeljajevin ja Aurinkobaletin teos Minne kutsua Liza? vierailee Tallinnassa

Aurinkobaletti vie Tallinnaan kaupungissa asuvan huippukoreografi Sasha Pepeljajevin teoksen Minne kutsua Liza?. Näytökset ovat Sakala 3 -teatterissa 17.−18.3. 2023. Vierailu on jo saanut huomiota paikallisessa mediassa ja suurin osa lipuista on myyty.

Pepeljajev on nykyisessä kotikaupungissaan Tallinnassa arvostettu taiteilija, jonka teokset ovat myös löytäneet yleisönsä. Hänen Aurinkobaletille luomistaan yhteistyöteoksista on Tallinnassa aiemmin vieraillut Tanssiva Torni, joka oli osa Tallinnan ja Turun yhteistä Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011.
Minne kutsua Liza? on jo Pepeljajevin kahdeksas teos Aurinkobaletille. Hän on tehnyt ryhmälle aikaisemmin myös muun muassa kiitetyt teokset Hän joka lensi ylösalaisin (2001) ja viimeisimpänä If You Snow Away (2016).

− On todella hienoa päästä nyt uudelleen esittelemään tallinnalaisille pitkän yhteistyömme tuloksia. Tämä on samalla myös hieman jännittävää minulle henkilökohtaisesti, koska Tallinna on edelleen kotikaupunkini, vaikka olen asunut muualla jo yli 30 vuotta, Aurinkobaletin taiteellinen johtaja, tanssija-koreografi Urmas Poolamets kuvaa.

Pepeljajevin ja Aurinkobaletin ensimmäinen yhteinen teos Hän joka lensi ylösalaisin kiersi aikoinaan myös menestyksekkäästi Euroopassa.

− Nyt Tallinnassa vierailevasta tanssijakokoonpanosta minä ja Elina Raiskinmäki olimme mukana jo silloin, Poolamets kertoo.

Kaksi tajunnan mekanismia

viiden tanssijan teos Minne kutsua Liza? johdattaa katsojat yllättävien tapahtumien ja elämän sattumanvaraisuuden äärelle. Näyttämöllä nähdään koko salin täyttävä Goldbergin kone, jonka ketjureaktiot tuovat mekaanisen liikkeen inhimillisen liikkeen rinnalle.
Pepeljajevin mukaan teoksessa on kaksi teemaa, jotka heijastavat kahta tajunnan mekanismia.

− Ensinnäkin tapahtumilla on odottamattomia yhteyksiä, joista salaperäisesti tulee toistensa syitä tai seurauksia muodostaen elämänä tunnetun käsitteen.
Kun katsomme nykyhetkestä tällaisiin menneisyyden tapahtumiin, voimme Pepeljajevin mukaan tuntea Goldbergin koneesta tutun periaatteen, jonka prosessiketju johtaa odottamattomaan, joskus merkityksettömäänkin, lopputulokseen.

− Toiseksi Lizan fantasianomaisessa todellisuudessa on lähtölaskenta, joka kutsuu johonkin, muuttaa suunnan päinvastaiseksi ja palauttaa Lizan takaisin hänen lapsuuteensa. Katsojat näkevät kaleidoskooppimaisia kirjavia ja sattumanvaraisia kuvia Lizan elämästä, jotka välittyvät heille tanssin ja esinemanipulaation kautta, Pepeljajev jatkaa.

Hän kertoo, että myös Aurinkobaletin tanssijat olivat aktiivisesti mukana teoksen muotoutumisprosessissa.

− Esityksen harjoitukset olivat pandemiasta huolimatta intensiivisiä ja täynnä tanssijoiden improvisaatiota. Ja lopputuloksen syntyikin teos, jonka tunnelma on provosoiva, paikoittain groteski ja ironinen.

Osta liput Tallinnan esitykseen Fientasta!

Aurinkobaletin väki viettää joulua ja toimistomme on suljettu 21.12.−6.1. Verkkokauppamme palvelee lipunostajia tänäkin aikana. Nähdään taas...

Lue lisää

Ohjelmistossa nähdään koko perheelle suunnattu Risto Räppääjä ja Nuudelipää, Urmas Poolametsin sooloteos Tee sekä Aurinkobaletin tanssijoiden koreografioista koostuva kolmen pienteoksen kokonaisuus Made in 11 Days.

Lue lisää

Valon polku loistaa ensimmäistä kertaa Manillan kulttuuritehtaassa 5.–8.12.2024 klo 17.00–22.00. Aurinkobaletin ja Tehdas Teatterin Parrasvalot-aulabaari palvelee koko tapahtuman ajan!

Lue lisää