Nuorena poikana luin Pentti Saarikosken suomennoksen Matteuksen evankeliumista. Se teki suuren vaikutuksen. Olin vähällä kääntyä uskoon. Onneksi rock’n’roll pelasti minut.
Tuon lukukokemuksen jälkeen ymmärsin, että ihmisellä on tarve löytää jotain jokapäiväistä elämää suurempaa. Ihmisellä on tarve löytää jotain pyhää. Uskonto tarjoaa sitä, mutta myös taide tarjoaa sitä omalla tavallaan. Musiikki, kirjallisuus, kuvataide, tanssi… kaikki ne tuovat esiin ihmisyyden jaloimpia ja kauneimpia ominaisuuksia. Samalla ne taistelevat ihmisyyden alhaisimpia puolia, kuten ahneutta, vallanhimoa, välinpitämättömyyttä ja julmuutta, vastaan.
Matteuksen evankeliumista ja Johan Sebastian Bachin musiikista voi löytää kaikki pyhyyden elementit. Siitä voi löytää myös tuon taistelun.
Muistan, että Saarikoski sanoi suomennoksensa esipuheessa, että Raamattu on alunperin kirjoitettu selkeällä, journalistisella kielellä. Hänen suomennoksensa pyrki samaan. Tärkeintä oli, että Matteuksen evankeliumin sanoma tuli esille mahdollisimman tehokkaasti. Omassa Matteus-tulkinnassani pyrin riisumaan tekstistä ”raamatullisuuden” ja siirtämään sen nykyaikaan. Säilytin ylipapin, fariseukset ja roomalaiset, mutta otin mukaan älypuhelimet ja sähköpotkulaudat. Halusin osoittaa, että Jeesuksen kokema julmuus voisi tapahtua myös nykyaikana. Ukrainan sota on hyvä muistutus siitä. Tekstissäni Matteuksen sanoma tulee alas korkeuksista lähemmäs likaista maankamaraa, mutta siitä huolimatta pyhyys siinä säilyy.
Ja taistelu, joka lopulta voitetaan.
Teksti: Kauko Röyhkä, Matteus-Passio-teoksen käsikirjoittaja.
